Vuosi vuodelta olemme palanneet tuonne maanpäälliseen helvettiin ja omalta osaltani nyt oli viimeinen kerta. Hieno koulumme perinne on aloittanut lauantaipäivän aina yhtä pirteästi. Koko messujen tarkoitus ei ole tullut selväksi näinä vuosina, jolloin olemme avartaneet omaa kulttuurisivistystä. Kieltämättä helppo ja erillainen koulupäivä tämä on, mutta olisihan sitä voinut käydä, joskus jossakin muuallakin messuilla. Oma historia Herykissä on peruskoulu ja nyt lukio, joka tarkoittaa että olen ollut etuoikeutettu vieraillessani kirjamessuilla yhteensä kuusi kertaa. Sanotaan että vähempikin olisi riittänyt ja on jotekin käsittämätöntä, että tämä koulumme yksi ainoista launtaipäivistä, jolloin olisi mahdollisuus tehdä erillaisia ja monipuolisia asioita on käytetty vuosi vuodelta kirjamessuilla. Helppo ja samalla täysin päätöntä touhua. Rehtorin kanslia osaa todellakin mennä siitä mistä aita on matalin.
Tuona synkkänä ja myrkyisenä aamuna saavuin vahvojen ennakkoluulojen saattelemana messukeskukseen, jossa aikaisesta ajankohdasta huolimatta ihmisiä parveili sisäänkäynnin edessä pilvin pimein. Aulassa satojen muiden ihmisten joukosta onnistui lopulta löytämään oman luokanvalvojani ja viimein seikkailu sai alkaa.
Suoraan sisäänkäynnin jälkeen olen jo onnistunut kadottamaan luokkalaiseni ihmismassaan ja pakokauhu sai minut valtaan. Kokemuksesta tiedän, että omaa oloa parantaa huomattavasti nähdä myös muiden kärsivän. Nyt olin aivan yksin kärsimyksen kanssa ja mieleeni tulvi viimeöinen luontodokumentti, jossa gazelli haavoituttuaan ei pysy laumansa perässä ja joutuu näin odottamaan yön yli leijona lauman teurastusta avuttomana. Hymähdin, tiesin olevani gazelli. Siitä huolimatta pelkoa uhkaamatta lähdin syvälle savanniin.
Persaukisena opiskelija kirjamessuilla on yllättävän vähän tarjottaavaa. Koko messu tuntuu olevan vain yksi iso kirjakauppa. 13 euron lipunhinnalla saa yllättävään monta kirjaa kantaa, jotta rahallisesti reissussa olisi järkeä. No koulun piikkiinhän tämä meni, mutta näin analyysin kannalta. Löytyy hallistakin puhuja- ja keskustelutilaisuuksia.
"Päivä viidakossa läheni loppuaan ja pieni gazelli oli kuin olikin selvinnyt hengissä sitä voitiin pitää varsinaisena ihmeenä. Seuraavaksi gazelli päätti suunnistaa kohti viidakon juomapisteitä. Jokainen juomapiste oli täynnä eikä gazelli ilman laumaansa ollut riittävä uhka saadakseen tilaa. Viimein löytyi juomapiste, missä tilaa olisi
ja eläinjumalia kiittäen gazelli rynnisti juomaan. Se oli ansa. Hyeenat hyökkäsivä."
Itse väsymyksestä uupuneena etsin istumapaikkaa. Jokainen tuoli oli varattu, minkä näin. Täysin toivoni menettäneenä lopulta näin istumapaikkoja syrjässä olevan esityslavan edessä. Jumalaa kiittäen menin istumaan
yllätävän monen silmäparin saattelemana. Syy paljastui samassa kuin istuin. Olin eksynyt ruotsalaisen esityslavan eteen.
"Hyeenoita pakenevana gazelli syöksyi uudestaan viidakon uumeniin.Kun adrenaali ottaa vallan on vaikea tehdä vallituja päätöksiä. Näin gazelli teki elämänsä toisen virheensä ja tapasi viidakon kuninkaan eli itse lumoavan kuningaskobran. "
Ruotsinkielisen esityslavan jälkeen löysin nopeasti uuden esityslavan ja istumapaikan. Viidenkympin kriisiä käyvä setä kertoi muutamalle lapselle tarinoita. Epäilykseni heräsi heti, kun setä äitien katseiden välttäessä lumosi lapset tarinoillaan. Oli aika poistua kuningaskobra oli vaara.
"Gazellin oli aika jatkaa matkaa ja viidakon poikki käveltyään gazeeli ei voinut uskoa näkemäänsä todeksi. Hän oli viimein löytänyt oman laumansa. Lauma oli ollut gazellista tavattoman huolissaan ja lähes kokonaan mennättänyt toivon gazellin paluusta, koska kukaan ei ollut ikinä palannut viidakosta yksin. Gazelli oli jälleen osa laumaansa ja yhdessä he ratsastivat kohti auringonlaskua."
Sedän tarinat saivat riitää ja hetken päästä löysin kaverini, joiden kanssa jaoin launtaipäivän kärsimyksen.
-Jaakko
